Istuin maanantaiaamuna bussipysäkillä odottamassa nuoria turvapaikanhakijoita Kauklahden vastaanottokeskuksesta. En tiennyt, joutuvani yksin vastaanottamaan heidät, joten pulssini kasvoi kasvamistaan h-hetken lähestyessä. En ollenkaan tiennyt, mitä odottaa, mutta olin positiivisesti yllättynyt. Bussista poistui noin 30 nauravaista afganistanilaisnuorta, joiden kanssa alkoi hidas, mutta varma keskustelu.
Poikien päästyä koulullemme jaoimme ryhmän kahtia. Puolet menivät kuvaamataidon opettajan, Pasi Kirkkopellon, valokuvaustunnille ja puolet lähtivät kanssamme kiertämään koulua. Pasin luona pojat pääsivät ulos kuvaamaan, ja kuvia katsottiin lopuksi yhdessä kaikkien kanssa. Alkupäivä oli hieman kiusallista pienen kielimuurin takia, mutta kaiken kaikkiaan kaikilla oli hauskaa koko päivän.
Idea turvapaikanhakijoiden kutsuun tuli Laura Soinilta, joka opettaa vapaaehtoistyönä kyseisille pojille suomea. Päivä sopi kouluun muutenkin hyvin, sillä viime viikko oli valtakunnallinen hyväntekeväisyysviikko. Opettajamme Titta Putus-Hilasvuoren järjestämä viikko piti sisällään muun muassa Suomen Punaisen Ristin lipaskeräyksen sekä hygienia- ja vaatekeräyksen Siikajärven vastaanottokeskukselle. Maanantain vierailulle osallistui myös koulustamme valmistunut Hasim Rezai, joka tuli pakolaisena Suomeen.
Kiertelyn ja valokuvaamisen jälkeen opettajamme Titta järjesti tunnin, jolloin kävimme koko Suomen historian läpi noin vartissa. Huomasin, ettei monia pojista erityisemmin kiinnostanut, mutta Titta piti mielenkiintoa yllä lisäämillään kuvilla Kauklahden maisemista. Tätä seurasi omasta mielestäni päivän hauskin kohta. Olimme ostaneet kaupasta muun muassa ruisleipää, Fazerin sinistä sekä salmiakkia, joita jaoimme kaikille. Olin erittäin yllättyneitä poikien reaktioista salmiakkiin. Melkein jokaisen naamalta näkyi lievästi se ilme, joka jokaiselle ei-suomalaiselle salmiakkia maistavalle tulee. Pojat yrittivät kuitenkin mahdollisen kohteliaasti pyrkiä olemaan ilveilemettä. Tämä huvitti meitä suuresti, koska olimme melkein varmoja, etteivät pojat pitäisi salmiakista.
Yhteisen ruokailun jälkeen osa pojista meni saliin pelaamaan palloa, mutta suurin osa tuli kanssamme ulos istuskelemaan. Auringonpaisteessa pääsimme puhumaan vaikeistakin aiheista. Poikien maantieteen opettaja kertoi omista kokemuksistaan Suomeen tullessaan ja oloistaan täällä. Keskustelumme muuttui hyvin nopeasti erittäin poliittiseksi. Tunsin häpeää Suomen rasismia ja lainsäädäntöä kohtaan kuullessani kokemuksia ja käydessäni keskustelua ihmisten kanssa. Olin kuitenkin tyytyväinen kuullessani, miten pojista ja heidän koulutuksestaan pidetään huolta.
Meille kerrottiin, ettemme saa kysyä poikien taustasta, ja se tuli ainakin minulle itsestäänselvyytenä. Saimme kuitenkin tietää vähän poikien taustasta. Melkei kaikki nuorista tulivat Afganistanista ja saapuivat Suomeen marraskuun ja tammikuun välissä. Suurin osa heistä oli myös 16-17-vuotiaita. Meille myös kerrottiin, että jokainen näistä pojista oli yksin matkustanut Eurooppaan, mikä herätti minussa paljon tunteita. Katsoessani näitä huolettoman oloisia nuoria miehiä ei ikinä olettaisi heidän paenneen aivan yksin sotaa ja matkustaneen tuhansia kilometrejä ilman perhettä tai päämäärää.
Kysyimme pojilta heidän mielipidettään Suomesta. Pojat eivät hirveän olleet hirveän innostuneita ja eräs nuorista puhui, kuinka kaunis hänen kotikaupunkinsa Afganistanissa on. En totta puhuen ihmettele, etteivät pojat ole erityisen innoissaan Suomesta. Afganistan ja Suomi varmasti eroavat niin monesta näkökulmasta, että tottuminen ujoihin suomalaisiin ja aivan uudenlaiseen kulttuuriin on varmasti erittäin pitkä prosessi.
Mukavien juttutuokioiden ja lyhyen kahvitauon jälkeen seurasi liikunnanopettajan Janne Ahosen järjestämä liikunnantunti. Jalkapallon pelaaminen näytti olevan pojille päivän kohokohta ja ennalta tuttua ajanvietettä. Päivä päättyi erittäin positiiviseen tunnelmaan ja saimme erittäin paljon kiitosta sekä pojilta että vastaanottokeskuksen opettajilta.
Kaiken kaikkiaan päivä oli erittäin mieleenpainuva ja rikastuttava. Lähdin päivään ilman mitään ennakko-oletuksia, mutta olen erittäin onnellinen mahdollisuudesta osallistua mukaan. Haluan myös kiittää koko päivän puolesta opiskelijakuntaa, opettajiamme Tittaa, Jannea sekä Pasia, rehtoriamme Sinikkaa, Suomen Punaista Ristiä, Tessa Männikköä valokuvista, Laura Soinia päivän ideoinnista sekä tietysti Hasim Rezaita mahtavasta tulkin pestistä. Toivon kaikkien pudottavan omia ennakkoluulojaan Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista, koska en olisi voinut tutustua yhtä mukaviin ja hauskoihin poikiin, jotka selvästi tulevat vielä rikastuttamaan kulttuuriamme.
