Rikos ja rangaistus

Perjantaina 18.9. kävin katsomassa Helsingissä teatteri Jurkassa Tuomo Rämön ohjaaman näytelmän nimeltä Rikos ja rangaistus, joka perustuu Fjodor Dovstojevskin samannimiseen klassikkoromaaniin. Rikos ja rangaistus kertoo päähenkilöstä nimeltä Raskolnikov, köyhästä ylioppilaasta joka murhaa koronkiskurieukon ja tämän sisaren. Tekoaan Raskolnikov puolustelee sillä että koronkisukurieukon kaltaiset ihmiset ovat täitä ja että maailma olisi parempi paikka ilman heitä. Tekonsa myötä Raskolnikov alkaa miettimään tekonsa seurauksia ja ahdistuu, mikä johtaa harhoihin asti. Sonjan tavattuaan Raskolnikov tunnustaa tekonsa ja joutuu Siperian pakkotyöleirille kahdeksaksi vuodeksi.

Raskolnikovin ohella tärkeitä henkilöitä ovat muun muassa Dunja, Raskolnikovin sisko sekä hänen kosijansa Pjotr Petrovitš Lužin, Arkadi Ivanovitš Svidrigailov, Semjon Zaharytš Marmeladova ja hänen tyttärensä Sonja Semjonovna Marmeladova.

Tuomo Rämön ohjaaman Rikoksen ja rangaistuksen näytös pidettiin hyvin pienessä salissa, jossa katsojat istuivat lähellä toisiaan ja lähellä näyttelijää. Näytelmä oli hyvin intiimi ja se koostui vain yhdestä näyttelijästä, jolla saattoi olla jopa viisi eri roolia näyteltävänään. Pieni sali tuntui aluksi hieman klaustofobiselta, mutta näytelmän edetessä siihen tottui, ja oli oikeastaan hyvä, että tähän näytelmään valittiin pieni sali, sillä näyttelijöitä oli vain yksi ja tuntui, että sillä tavalla hän pääsi jokaisen katsojan kanssa kosketukseen. Koko näytelmän ajan näyttelijä ikäänkuin puhutteli ja keskusteli yleisön kanssa, mikä voimisti läheisyydentunnetta ja sai tuntemaan, että katsojatkin olivat osa näytelmää.

Näytelmä oli esineteatteria, ja tietyt henkilöt kuvattiin tiettyinä esineinä. Muun muassa Raskolnikovin sisko Dunja oli esitetty näytelmässä omenana ja koronkiskurieukko hyytelönä. Hyytelö oli mielestäni valittu esittämään koronkiskurieukkoa sen takia, koska hän sairasti keuhkotautia ja hänen mainittiin olevan täynnä paiseita. Dunja taas oli esitetty omenana sen takia, koska omena on makea ja kaunis ja ehkä Dunja oli luonteeltaankin suloinen. Semjon Zaharytš Marmeladov taas oli kuvattu oluttölkiksi sen takia, koska hän oli juoppo. Aluksi tämä esineteatteri ja esineiden mieltäminen henkilöiksi oli vaikeaa, mutta sitten kun tajusi, että esineet olivat henkilöitä siihen tottui.

Lavastuksia oli vähän ja samoilla lavastuksilla oli monia eri käyttötarkoituksia. Muun muassa kitaran kaiutin toimi sekä Raskolnikovin tuolina että Arkadin pöytänä. Iso palju symboloi Pietarissa virtaavaa jokea ja lattiaan kiinnitetyt teipinpalaset Pietarin kaupungin teitä. Lavastus oli mietitty fiksusti salin koon mukaan, eivätkä ne vieneet huomiota itse näytelmästä. Niukan lavastuksen tarkoituksena oli varmasti myös kohdistaa katsojan mielenkiinto näyttelijän olemukseen ja näyttelemiseen.

Koska lavastuksia oli vähän, muihin efekteihin, muun muassa valo- ja ääniefekteihin oli panostettu sitäkin enemmän. Eri kohtauksissa oli käytetty dramaattisia valoja, muun muassa punaista sekä vaaleansinistä, melkein valkoista valoa. Kun Raskolnikov päättää mennä murhaamaan koronkiskurieukon ja on jo päässyt tämän talon rappukäytävään, valo vaihtui valkosiniseksi mikä minusta symboloi sitä, miten tyhjältä ja kolkolta Raskolnikovista mahtoi tuntua hänen päätettyä tappaa toinen ihminen. Kun Raskolnikov oli tekonsa jälkeen kotona ja hänen vainoharhansa alkoivat, valo oli punaista, mikä ilmensi hänen ahdistuneisuuttaan ja vihaakin. Valot oli suunniteltu taidokkaasti ja luovasti ja niiden avulla näytelmään saatiin tietynlainen tunnelma. Ääniäkin oli käytetty monipuolisesti, ja esimerkiksi tietyt puuttuvat henkilöt oli korvattu niiden äänillä, joiden kanssa näyttelijä näytteli. Salin seinille oli myös piirretty hahmojen kuvia, jotka nekin esittivät tiettyjä näytelmän hahmoja ja sai niille muodon.

Näytelmän teema oli minusta aika selkeä: voiko tappaa ja olla silti hyvä ihminen? Koko näytelmän ajan käsiteltiin Raskolnikovin tunteita hänen tekemästään teosta ja perusteluita siitä, miksi hän teki mielestään hyvän teon. Hän oli hyvin ahdistunut ja pystyi vain ajattelemaan tekoaan ja sitä, mitä hänelle tapahtuisi jos hän paljastuisi murhasta. Vaikka hän tulikin vainoharhaiseksi, hän kuitenkin säilytti hyvän luonteensa ja järkensä.

Näyttelijä teki minun mielestäni erinomaista työtä, kun hän kuvasi Raskolnikovin ahdistusta sekä hänen vainoharhaisuuttaan. Kun esitystä katsoi, alkoi itsekin tuntea itsensä ahdistuneeksi, niin hyvin hahmon tunteet ilmenivät. Myöskin roolihahmojen vaihto oli minusta onnistunut: eri hahmoilla oli jokin tietty vaatekappale päällään, muun muassa Arkadilla takki ja Pjotrilla kravatti. Kun näyttelijä puki tietyn vaatekappaleen päällensä, hänestä tuli kuin toinen ihminen, mikä oli hämmästyttävää.

Näytelmän aikana ei pidetty erityistä taukoa vaan teetarjoilu, joka oli suunniteltu katkaisemaan näytelmää ja jonka aikana katsojat saivat hieman levähtää ja nauttia venäläisestä teestä. Tauko oli erikoinen, sillä se oli tauko mutta ei silti ollut: “taukomme” oli oikeastaan osa näytelmää, ja me katsojat olimme osa kohtausta, jossa oli muistotilaisuus kuolleen Semjon Marmeladovin kunniaksi. Olimme siis vieraita hänen hautajaisissaan ja saimme nauttia hänen muistotilaisuutensa teetarjoilusta. Tauko oli nerokkaasti keksitty ja nivottu osaksi näytelmää ja osoitti, miten hyvin näytelmä yritti ottaa katsojansa huomioon.

Kokonaisuutena näytelmä oli hämmästyttävä ja erilainen, kuin mihin olin tottunut. Ahdistavasta aiheestaan huolimatta sitä oli mielenkiintoista katsoa, ja pystyin vain ihmettelemään näyttelijän ammattitaitoa vaihtaa rooleja niin nopeasti ja taidokkaasti. Näytelmä oli myös hauska sekä yllättävä: Monipuolisuutta lisäsivät muutamat musiikkinumerot, joita näytelmässä kuuli. Vaikka löysin näytelmästä paljon hyviä asioita, löysin myös asioita, joita olisi voinut korjata. Vaikka teetarjoilu oli hauska idea ja oli mukavaa juoda hyvää teetä, olisin kaivannut silti konkreettisen tauon, jonka aikana pääsisi huoneen tunkkaisesta ilmasta raittiiseen ilmaan hengähtämään ja jaloittelemaan. Tauon aikana näyttelijäkin olisi voinut peseytyä ja käydä vaikka suihkussa, sillä hän oli näyttelemisen takia todella hikinen. Esityksessä ei oltu mietitty myöskään sitä, miten ihmiset pääsisivät käymään vessassa, jos siihen olisi tarve. Ilman taukoa istuminen oli aika puuduttavaa, ja olisi ollut vaikeaa mennä vessaan kesken näytelmän, sillä muuten olisi joutunut kävelemään muiden katsojien ohi ja jos istui lavan edessä takaseinällä, olisi joutunut kulkemaan lavan läpi tai sitten puikkelehtimaan hankalasti pitkän matkan muiden ohi, mikä olisi haitannut näyttelijää sekä muita.

Posted by Sofia Nupponen