Ensiksi meidän täytyi etsiä kaikkien ihailema rehtorimme käsiimme. Kun Sintsu löytyi, hän iloisesti otti meidät vastaan ja päädyimme kirjaston tiloihin, sopivaan paikkaan rehtorimme Sinikka ”Sintsu” Luoman haastattelulle. Oppilaita kiinnostaa uuden rehtorimme positiivinen asenne koulutyötä kohtaan, joten me (Meeri Saltevo ja Rosa Mentu) päätimme luoda henkilökuvan mysteerisestä Sintsusta.
Miten Sintsu päätyi meidän kouluumme tai ylipäätään rehtoriksi? Sintsun taival alkoi todella tavallisesti Lehmäjoen ala-asteella Pohjanmaalla. Rehtorimme ei siis ole kotoisin täältä pääkaupunkiseudulta, mitä voi olla hankala huomata, sillä hän sopeutuu todella mainiosti kouluumme. Taival Lehmäjoen ala-asteelta jatkui Isokyrön yläasteelle ja sieltä samannimiseen lukioon. Isokyrön lukio muistutti meidän Pohjois-Tapiolan lukiota kovasti, sillä yhteistä oli omaperäisyys taiteen muodossa. Sintsun hurmaava abinäytelmä sisälsi muun muassa aidon moottorisahan. Sintsulle koulumenestys on aina ollut tärkeää, ja omien sanojensa mukaisesti hän on ollut aina ”kympin tyttö”. Pääosittain koulumme iloisella rehtorilla on jäänyt hyvä maku lukioajoistaan.
Kun abinäytelmät näytelty ja lukio käyty, suuntasi Luoma Helsingin yliopistoon opiskelemaan matematiikan opettajaksi. Sintsulle matematiikka on ollut vahva oppiaine, kun taas englanti oli rehtorillemme piikki lihassa. Matematiikka on sujunut loistavasti Sintsun erittäin hyvän kuvamuistin avulla. Luoma pystyy muistamaan kaavoja ja lukuja helposti ulkoa, vaikka ei niitä ymmärtäisikään. Tämän vuoksi myös koulumme rehtorilla on erinomainen kasvomuisti ja nimet painuvat muistiin. Luoma valmistui Helsingin yliopistosta matematiikan opettajaksi ja myöhemmin rehtoriksi. Sintsulle oli tärkeää päästä vaikuttamaan oppilaiden elämään, ja hän koki rehtorin työn olevan tärkeää. Tästä huolimatta Sintsu pitää oppilaita ja opettajia samanarvoisina, mihin pohjautuu rehtorimme rento elämänasenne.
Mikä on Sintsun rennon asenteen salaisuus?
”Koko elämäni asenne pohjautuu siihen, että arvostan nykyään ihmisiä sellaisenaan kuin he ovat ja sitä että pipo ei ole liian tiukalla. Opettajana ennen kammosin sanaa ”rento”, koska silloin se mielestäni tarkoitti sitä, että olisin löysä opettaja.”
Sintsun polku Pohjois-Tapiolan rehtoriksi alkoi tavallisella nettihaulla. Espoossa oli vapaita rehtorin paikkoja täällä meillä ja Tapiolan lukiossa, joten Sintsu päätti hakea rehtorin työtä Espooseen. Miksi Luoma päätyi silti meidän kouluumme? Huhut koulumme hyvästä yhteishengestä kulkeutuivat Sinikan korviin ja hän vakuuttui. Kovan työn tuloksena Sinikka Luoma sai paikan.
Pohjois-Tapiolan lukio on vastannut Sintsun odotuksia ja tyytyväisyys kouluumme on erittäin hyvällä pohjalla. Sintsua pyydettiin kuvailemaan kouluamme kolmella eri sanalla: ilmapiiri, persoonallisuus ja uudistuva. Haastattelussa samastuimme rehtorimme kuvailemaan koulun henkeen. Sintsu kuvaili myös Pohjiksen opiskelijoita hyvin positiivisesti. Olemme hänen mielestään aitoja nuoria, joilla on tuore innostus elämään ja hyvät eväät tulevaisuudesta selviämiseen. Nykynuorissa hän arvostaa eniten uskaliutta ja omien mielipiteiden ilmaisemista, joka näkyy lukiossamme päivittäin.
Pirteää ja positiivista rehtoriamme kuvaa hyvin hänen lempivärinsä, iloinen oranssi. Saimme udella Sinikan rakkaushistoriaa jo ensimmäisiin kokemuksiin asti. Hänen ensisuudelmansa tapahtui kahdeksannella luokalla, jossa Sintsu ja nimetön urho olivat romanttisella kävelyllä kylillä perjantai-iltana ja jakoivat ensimmäisen viattoman suloisen suudelman urheilukentällä. Sydänsuruiltakin varmaan säästyttiin! Takaisin heitto lapsuuteen toi Sintsulle mieleen hänen lempibändinsä, joka oli senaikainen hitti nimeltänsä Petshop Boys. Nykyään hän jammailee Juha Tapion tahtiin. Sintsun turhimmaksi taidoksi paljastui turha murehtiminen, mikä ei kyllä rehtorissamme päällepäin juurikaan näy.