Unelmien kahvihetki Kaisan Cafessa

Perusmaanantai. Kaikki menee pieleen. Märkä sää kastelee kengät heti aamusta, ja juuri ennen lähtöämme joudumme juoksemaan bussiin, juuri tuossa samassa loskassa. Painavat laukut selässä muistuttavat meitä valtavasta läksyjen vuoresta, joka meitä odottaisi kotona. Viikonloppu on ohi ja väsymys painaa päälle, mutta sille ei ole aikaa, koska paluu koululle odottaa pian.

Kun tulemme Kaisan Cafeseen, mielialamme nousevat huomattavasti ja katseemme osuvat heti vitriinissä oleviin leivoksiin. Ostettuamme upeat, rasvaiset leivokset ja kuumat kaakaot, hajaudumme eri pöytiin. Avaamme aistit ympäristön ärsykkeille. Rupeamme mutustelemaan leivoksiamme ja tutkimaan kahvilaa. Kaisan Cafe on todella kodikas, ja vanhanaikainen sisustus luo kahvilaan hyvän tunnelman.

Ihmiset kahvilassa juttelevat toisillensa, eivät käytä puhelinta niin kuin katukuvassa nykyään on yleistä. Havaitsemme nurkkapöydässä pienen neljän hengen ryhmän, joiden iloinen jutustelu venyttää lähtöä. Ohitseni kulkeva rouva puhuu miehelleen kertoen todennäköisesti läheisensä psyykkisistä ongelmista, sen pystyin kevyesti päättelemään rouvan vaimeasta olemuksesta ja haikeasta äänensävystä hänen puhuessaan. Kahvilan puheensorinan särkee pian Star Wars -elokuvan tunnusmusiikki, ja nuori nainen kaivaa laukustaan puhelimen sen samalla sulkien; ystävien seura on hänelle tärkeämpää kuin puhelin. Kassalle ilmaantuu nainen kantaen sylissään pientä oranssinruskeaa koiraa. Hän nappaa käteensä suuren muovipussin täynnä tuoreita pullia, minne lie niitä viekään. Tarjoilijat keräävät pöydistä likaisia astioita, sillä he aavistavat, mitä on tulossa.

Kello lyö 12.00, ja ihmisten määrä kahvilassa lisääntyy huomattavasti, onhan lounasaika ja ihmiset tulevat kahvikupin äärelle. Kahvila alkaa täyttyä nopeasti, ja asiakaskunta vaihtuu  tuoden runsaasti nuorempia kahvilaan. Paikkoja alkavat viedä perheet lapsineen sekä eräs yksinäinen rouva, joka puhuu kahvikuppinsa kanssa aivan uloskäynnin vieressä.

YOLO

Kun on aika lähteä, huomaamme olevamme uskomattoman pirteitä. Emme osaa sanoa, onko se herkullisten leivosten ansiota vai tarttuiko kahvilan ystävällinen ja iloinen tunnelma meihin. Joka tapauksessa reissu oli onnistunut ja koululle palaaminen ei ole enää niin kamalaa.

Kokonaisuudessaan Kaisan Cafe on positiivinen kokemus. Leivonnaisten hinta-laatusuhde on täysin kohdallaan, ja ilmapiiri huokuu elämää. Kahvila sijaitsee Espoon Tapiolassa, osoitteessa Itätuulenkuja 8. Suosittelemme lämpimästi vierailua pullan ja kahvin merkeissä.

Posted by Nelli Lempiäinen

  1. Sami Keijonen 13.3.2014 at 13.29

    Tämän parempaa mainospuhetta ei voi kukaan kirjoittaa! Melkein kuin olisi itse ollut paikalla, on niin mukaansatempaavaa kuvausta.

Comments are closed.