Pohjiksesta maailmalle

Artikkelin aihe syntyi vahingossa. Eksyin nettiä selaillessani sivustolle, joka kantoi nimeä koulukaverit.com. Mielenkiinnosta laitoin hakusanaksi ”Pohjois-Tapiolan lukio”.

Artikkelin aihe syntyi vahingossa. Eksyin nettiä selaillessani sivustolle, joka kantoi nimeä koulukaverit.com. Mielenkiinnosta laitoin hakusanaksi ”Pohjois-Tapiolan lukio”. Yllätyin, kuinka moni entinen opiskelija oli laittanut yhteystietonsa sinne. Näköjään on muitakin tapoja tavoittaa vanhat ystävät kuin kaikille tuttu Facebook. Napsuttelin sattumanvaraisesti auki pari vuosikurssia ja aloin pohtia, millainen koulumme oli ollut 80-luvulla? Entä 70-luvulla? Päätin ottaa selvää.

Laitoin sähköpostia ensimmäiselle nimelle  Marjatta ”Mimmi” Bergille, joka vastasi sähköpostiini, ja hetken viestiteltyämme sovimme päivän, jolloin nykyisin Kauniaisissa majaileva Berg tulisi käymään koulullamme haastateltavaksi.

Pian odotin hermostuneena ruokalan läheisyydessä. Täsmällisesti tasan klo 14:00 pääovista astui sisään Marjatta Berg, ja hermostukseni kaikkosi: vaalean harmaisiin sävyihin pukeutunut Berg on lämmin ja ystävällinen persoona, joka kertoi minulle värikkään tarinan Pohjois-Tapiolan lukiosta sellaisena, kuin se oli yli 40 vuotta sitten.

Marjatta toiseksi alimmalla rivillä toinen oikealta.

Jojottelua ja maksullista lihavatkulia

Marjatta Berg aloitti opiskelunsa Pohjois-Tapiolan koulussa vuonna 1971, jolloin se oli vielä nimeltään Pohjois-Tapiolan yhteiskoulu. Berg, niihin aikoihin Mimmi Rinta, oli tunnollinen opiskelija, joka piti koulusta,  nautti erityisesti matematiikasta ja kielistä ja kirjoitti lukiosta ulos kuudella laudaturilla. – Keskikoulu oli silloin luokat 1-5. Luokat olivat valtavia – viimeisillä luokilla saattoi olla yli 40 oppilasta.

Lukujärjestys oli täsmälleen sama kaikilla. Oppilaat pysyivät luokissaan, ja opettajat vaihtoivat paikkaa. – Ehdottomia kohokohtia olivat silloin kevätjuhlat. Koko koulu oli paikalla, ja ylioppilaat saivat lakkinsa. Ne olivat hienoja tilaisuuksia, ja edessä oleva kesäloma nosti tunnelmaa.

Ruokailukin on muuttunut paljon niiltä ajoilta. Nykyinen maksuton kouluruoka oli 1970-luvun alussa vielä maksullinen. – Meidän piti ostaa pahviset ruokailukupongit, jotka rei’itettiin niinä päivinä, jolloin oppilas söi. Sisään jonotettiin toiselta puolelta ruokalaa, jossa odotti iso yläluokkalainen poika tai tyttö. Ne oli kovia tyyppejä, jotka pääsivät rei’ittämään. Mä en koskaan päässyt sitä tekemään, mutta se oli tosi hieno juttu. Kaikilla oli ruokatunti samaan aikaan, ja kun käytävillä ei saanut juosta, syntyi kauheita pikakävelykilpailuja, kuka ehtii ensimmäisenä jonoon. Ruoka oli hyvin laatikko- ja keittopitoista. On kuitenkin yksi muuttumaton asia, jolla on monta nimeä kuin rakkaalla lapsella konsanaan: 70-luvulla sitä kutsuttiin  lihavatkuliksi, me tunnemme sen possupatana.

Ulos oli pakko mennä välitunneilla; pakkasraja oli -15 astetta. Berg kertoo jojo-kuumen iskeneen aikoinaan myös Pohjois-Tapiolan yhteiskouluun. Niihin aikoihin kirjastoa ei ollut vielä olemassa ja opettajien huoneen ikkunoiden alapuolella kohosi kukkapenkkien sijaan suuri nurmikumpu. – Silloin keräännyttiin koko koulu sisäpihalle katsomaan, kun yhdellä tyypillä oli jojo, jolla se esitteli kaikennäkösiä temppuja. Niitä ihmeteltiin ja yritettiin opetella, mutta kukaan ei ollut sitä tyyppiä parempi.

Koulun ulkonäkö on rinnettä lukuun ottamatta muuttunut vain vähän, kirjastoon vieviä portaita, eikä itse asiassa nykyistä kirjastoa hänen aikanaan ollut. Käytävät sijaitsivat vain alatasolla. Myös Nappula on uusi. Luokatkin ovat samoilla paikoilla, poikkeuksena Intterin puolelle siirtyneet käsitöiden ja puutöiden luokat sekä nykyinen ilmaisutaidon luokka, joka oli niihin aikoihin fysiikan luokka. Muuten koulu näyttää lähes samalta ja vain pinnat ovat uudistuneet.

Marjatta vanhojentansseissa: puvut olivat niihin aikoihin paljon perinteisemmät nykyiseen verrattuna.

Puolisoita ja legendaarisia opettajia

Keskikoulun jälkeen Berg  oli vuoden lukiossa ja lähti sen jälkeen vuodeksi Amerikkaan vaihto-oppilaaksi. Hän opiskeli vuoden Georgiassa, Atlantassa. – Jenkkivuosi oli yksi elämäni parhaista kokemuksista. Myös siskoni oli ollut vaihto-oppilaana. Veli ei kuitenkaan enää mennyt, hän kun jäi muutenkin niin monta kertaa luokalle. Berg naurahtaa ajatukselle ja jatkaa sitten: – Eiköhän veli ole kuitenkin ihan tyytyväinen luokalle jäämisestään, hän löysi sen ansiosta nimittäin vaimonsa. Kirsi oli tullut Jenkeistä vaihdosta samana vuonna, kun Antti jäi lukion toiselle. Antti oli siinä sitten katsonut, että ”onpas pullea tyttö, toivottavasti ei istu mun viereen”. Siihenhän Kirsi oli sitten istahtanut, ja edelleen he ovat naimisissa.
Jenkkivuoden jälkeen Berg palasi Pohjois-Tapiolaan lukioon. Luokat ovat kuten nykyisinkin 1-3. Lukioon tullessa piti valita joko pitkä matematiikka tai pitkät kielet. Berg valitsi pitkän matematiikan. Opetus oli lähinnä opettajien luennointia, parhaina päivinä ryhmätöitä.

– Kaikista opettajista ihan ylivertainen oli Pekka Savolainen, joka oli myös mun luokanvalvojani kaksi viimeistä vuotta, kun palasin Jenkeistä. Pekka opetti meille matematiikkaa kahdeksan vuotta, eli koko opiskeluaikani. Pekalla oli myös romanssi meidän englannin opettajan kanssa. He menivät naimisiinkin.

Berg muistaa opettajansa hyvin. Koska keskikoulussa ja lukiossa oli samat opettajat, eivätkä luokkien kokoonpanotkaan juuri vaihtuneet. Samojen ihmisten kanssa oltiin tekemisissä jatkuvasti, ja tästä syystä hän osaa kertoa opettajistaan paljon. Legendaarisena opettajana tunnettiin esimerkiksi Eeva Kolinen, joka opetti ruotsia. Kolista pelättiin, mutta hän oli hyvä opettaja, lähes mieletön, kuten Berg häntä kuvailee. Valitettavasti Kolinen kuitenkin menehtyi samana vuonna, kun Berg vietti vuoden Amerikassa. – Yksi aamu Kolinen ei vain ollut tullut töihin. Hänen tilalleen ruotsin opettajaksi tuli Ritva Vuorenrinne.

Rehtori Jarmo Nyströmiä Berg kuvailee hieman erikoiseksi. Hän opetti kielilinjalaisille matematiikkaa ja oli kova kurinpitäjä. Historiaa alakoulussa opettaneella Helena Mustalalla oli tapana sanoa tunneilla vähän väliä täytesanana ”tuota”. Oppilaat laskivat tukkimiehen kirjanpidolla, kuinka monta ”tuotaa” mahtui yhteen tuntiin. Paras tulos oli 48. Bergin vanhoja opettajia ei ole enää opettajakunnassa.  Mahtavaksi Berg kuvailee jumppaopettajaansa Liisa Ylirantalaa. – Liisa oli aivan fantastinen. Muistan hänet aina tahtirummusta, jota hän kantoi mukanaan. Rummun tahdissa loikittiin salin läpi.

Marjatan ja ystävien pukumuotia vanhojentansseissa.

Matseja ja orjamarkkinoita

llme-linjaa ei vielä näihin aikoihin ollut olemassa, mutta näyttelijä Aili Montonen-Rinne piti kurssia, joka kulki nimellä Suullinen esitys. Berg itse otti ilmaisutaidon kursseja Amerikan vuotenaan, mutta olisi mielellään ottanut ilmaisutaidon kursseja myös Suomessa, jos siihen olisi annettu mahdollisuus. Berg myös muistuttaa ilmaisutaidon hyödyllisyydestä. Se antaa valmiuksia esiintyä julkisesti ja kohdata muita ihmisiä. Hän on itse huomannut seuratessaan lastensa lukiotaivalta lukion olevan paljon levottomampaa ja itsenäisempää. Hänen aikanaan tukea sai omalta luokalta, kun nykyisin tuntuu, että joudutaan puskemaan läpi harmaan kiven, jolloin ote herpaantuu helposti.

Yhtenä ikimuistoisimmista hetkistä Berg muistaa abit vs. muu koulu -koripallopelin. Koska Berg oli ollut vuoden vaihdossa, oli hän ystäviään luokkatasoa alempana pelaten heitä vastaan. – Jouduin aina välillä pelikentälle ja yritin onnettomana heittää koreja, tässä kuitenkaan onnistumatta. Se oli varmasti surullista katsottavaa, kun heitin palloa koko ajan, mutten koskaan osunut. Lopulta sitten abien kaksi poikaa nostivat minut jaloista ylös, jotta sain donkattua korispallon koriin ja kaikki hurrasivat.

Opettajat vs. oppilaat -pesäpallomatsiakin pelattiin jo näihin aikoihin. Tämänkin vanhan perinteen Berg muistaa hyvin. Hänen luokallaan oli nimittäin tyttö, joka löi pitkiä palloja ja niin lujaa, että opettajatkin pelkäsivät, kun hän pääsi lyöntivuoroon.

Muitakin perinteitä löytyi. Yksi perinteistä oli potkiaiset.Penkkareiden aattona lukion toisen vuoden opiskelijat lauloivat abiluokkien jokaiselle oppilaalle oman laulun. Laulut olivat usein kaikille tuttuja, tosin sanat oli muutettu eikä kenenkään pätkä ollut kovinkaan pitkä, mutta hauskaa oli ja kaikkia nauratti. Toinen perinne oli meidän aikoina täysin paheksuttavana pidettävät orjamarkkinat. Berg ei itsekään käsitä, miten tätä pidettiin hyväksyttävänä. Viidesluokkalaiset, eli nykyiset yhdeksäsluokkalaiset myytiin orjiksi lukiolaisille. Kaupattavat pukeutuivat etukäteen määrättyihin hölmöihin vaatteisiin ja ruokala-aulassa menivät vuorollaan yksin pöydälle seisomaan. – Sitten siinä seistiin, kun lukiolaiset huusivat itselleen seuraavaksi päiväksi orjan. Orjan piti totella ostajaansa koko päivän, olivat pyynnöt miten typeriä tahansa. Mihin rahat menivät, siihen Berg ei osaa vastata. Hän epäilee niiden luultavasti menneen koulun hyväksi. Tämä jääköön siis ikuiseksi mysteeriksi.

Marjattaa nostetaan abirekan lavalle.

Parasta oli sosiaalistuminen

Lukion päästötodistusta Bergiltä ei ole kysytty lukion jälkeen muuten kuin yliopistoon pääsyn yhteydessä. Yliopistoon hän meni opiskelemaan oikeustieteitä ja toimii nykyisin käräjätuomarina Espoon käräjäoikeudessa. Viimeiseksi kysyn, olisiko Berg tehnyt jotain lukiossa toisin, jos olisi voinut. – Olen miettinyt samaa kysymystä todella monta kertaa. Tosiasiassa en ole tarvinnut matikkaa, fysiikkaa tai kemiaa mihinkään, mutta enhän minä sitä silloin tiennyt, koska luulin ryhtyväni lääkäriksi tai diplomi-insinööriksi. Jälkikäteen ajateltuna olisin hyötynyt enemmän kielistä. Paras opetus, mitä Pohjiksesta sain, oli ehdottomasti sosiaalistuminen. Se, että sai olla osa luokkaa ja kuulua ryhmään. Olemme edelleen parhaita kavereita sen aikaisen ystäväni kanssa ja käymme kolme kertaa viikossa jumpassa, ja muitakin tulee tavattua silloin tällöin. Muutama kuukausi sitten pidetyssä luokkakokouksessa sen huomasi parhaiten: kyseessä on edelleen me eikä minä.

Penkkariajalulle lähdettiin sisäpihalta kuten nykyäänkin.

Posted by Heidi Bergström

Synnyin vuonna 1992 myrskyisänä huhtikuun iltana Helsingissä. Vietin ah niin armaan lapsuuteni Järvenpäässä, kävin päiväkotia, itkin ja käytin vaippoja. Vuonna 1995 muutin Espooseen jossa olen vielä tänäkin päivänä. Kävin ala-asteen ja käväisin ylä-asteellakin silloin tällöin. Pidin välivuoden ja muutin kehä kolmosen ulkopuolelle viettämään rauhallisia eläkepäiviä. Tämän jälkeen minut siirrettiin väkipakolla Pohjois-Tapiolan Ilmelinjalle opiskelemaan lukiollista opetusta. Olen täällä vielä tälläkin hetkellä.