Horoskooppi

Tässä horoskooppisi toukokuulle, joka kertoo, miten viimeinen jaksosi sujuu ja mitä kesä tuo tullessaan.

Kauris 22.12-19.1

Tasaisen koulumenestyksesi vastapainoksi sinulla pyyhkii ihmissuhteissa liiankin kovaa. Pidä pää kylmänä, ja muista, että uusi tuttavuus ei ole ikinä tärkeämpi kuin pitkään vierelläsi kulkeneet ihmiset. Jos toimit oikein, kuukauden kuluttua kaikki on mahtavasti, ja saat varautua elämäsi kesään.

Vesimies 20.1-19.2

Olet loistanut koko vuoden koulunkäynnin saralla, joten jaksa vielä viimeiset viikot tsempata samaan malliin! Muista kuitenkin välillä hengähtää viihteen parissa, sillä loppuun ei kannata itseään kuluttaa. Pidä perhe ja ystävät myös elämässäsi mukana, ettet kesän kynnyksellä huomaa jääneesi aivan yksin.

Kalat 20.2.-20.3

Älä lannistu pienten vastoinkäymisten takia, vaan jatka entiseen malliin. Lopussa seisoo aina kiitos, eli kesästäsi tulee mitä mieleenpainuvin. Kaverisi olivat tukenasi epäonnistumisen hetkellä, joten ole sinäkin heidän, sillä kohta he sitä tarvitsevat.

Oinas 21.3.-20.4.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että elämäsi tulee muuttumaan radikaalisti tulevien viikkojen sisään. Miten, se on täysin sinun käsissäsi. Mieti uudestaan, miten suhtautua elämään ja mikä sinulle on lopulta kaikkein tärkeintä. Loppu hoituu itsestään.

Härkä 21.4-20.5.

Pidä silmäsi avoimena, sillä koulussa sujuu hyvin ja loistat kuin aurinko. Spontaanisuuden avulla vapautat itsestäsi uusia ominaisuuksia, joiden avulla voit löytää elämäsi tulevan keskipisteen.  Mutta kesän tullessa jatka mukana pienellä varauksella, sillä yllätyksiä on luvassa.

Kaksoset 21.5-21.6

Luovuutesi on huipussaan, ja sinusta tuntuu, kuin pystyisit mihin tahansa. Älä kuitenkaan luule itsestäsi liikoja, vaan muista, ettet ole maailmankaikkeuden ainoa ihminen. Kaikki merkit näyttävät sinulle muistorikasta kesää, mutta vain jos laajennat reviiriäsi ja otat rohkeasti riskejä, niin ihmissuhteissa kuin muutenkin!

Rapu 22.6.-22.7.

Ala keskittyä koulunkäyntiisi, ennen kuin on liian myöhästä, ellei ole jo. Heittäydy kuitenkin kesän tullessa uuden ihmisen mukaan täysin rinnoin, sillä tulet oppimaan siitä ihmissuhteesta enemmän kuin koulun penkillä.

Leijona 23.7-22.8

Sinusta tuntuu siltä, että koulun säännöt ovat liikaa sinunlaisellesi villille luonteelle. Tottele opettajia kuitenkin vielä tämä jakso, niin pääset hyvin ansaitulle lomalle, ja voit iloita hyvistä arvosanoistasi. Kesän tähdet lupaavat sinulle jotakin uutta romanttisella saralla, ja tapahtumasarja alkaa jo päättäjäispäivänä, ole siis edustavimmillasi!

Neitsyt 23.8-22.9

Olet tuudittautunut ajatukseen, että sinun ei tarvitse ajatella tulevaisuuttasi vielä. On kuitenkin aika herätä ja huomata, että tärkeät päätökset ovat lähempänä kuin uskotkaan. Ota härkää sarvista ja ajattele tästä lähin asioita tulevaisuutesi kannalta. Hieman villimpien aikojen jälkeen kesästäsi tulee rauhallinen, joko vakaassa parisuhteessa tai ystäviesi rennossa seurassa.

Vaaka 23.9-23.10

Olet melkeinpä unohtanut ystäväsi keskittyessäsi kouluun tai työhösi. Hellitä jo, olet panostanut ihan tarpeeksi tälle vuodelle. Unohda kouluhuolet ja jätä stressi nyt, kun kesäloma häämöttää edessäsi!Kesä lupaa sinulle villejä juhlia, mutta mahtuu mukaan myös yhdet perinteiset treffitkin uuden, jännittävän tuttavuuden kanssa.

Skorpioni 24.10-22.11

Nyt riittää koulusta poissaolo ja lintsaaminen. Etkö tajua, että koulunkäynti on ensimmäinen prioriteetti elämässäsi tällä hetkellä? Sinulla on koko kesä aikaa harrastaa chillaamista, kunhan nyt jaksat olla koulussa vielä pari viikkoa. Kesästäsi tulee paras tähän asti, jos pidät silmäsi auki ja uskallat rikkoa vanhat rutiinisi.

Jousimies 23.11-22.12

Älä alistu ryhmäpaineen alle ja suostu lintsaukseen, vaan tee läksyt ja lähde ulos vasta sitten, vaikka aurinko paistaakin jo. Kesästäsi tulee rakkaudentäyteinen, mutta yritä sanoa ripustautuvaiselle ystävällesi nätisti, että haluat joskus olla ilman häntä, sillä tämä voi rajoittaa erään uuden tuttavuuden tapaamista.

Posted by Sara Keinänen

Ensivuoden abivuotta odotteleva ilmeluokan opiskelija Pohjiksesta. Asuu Iirislahdessa, pitää kirjoittamisesta ja on mukana Grease-musikaalissa.