”Näytteleminen on yksi iso aikuisten leikkikenttä.” – Haastattelussa Lauri Tilkanen

Lauri Tilkanen, 23, POTKUn ja lukion verkkolehden haastattelussa. Taiteilijasielu ja mukavaa murretta puhuva maalaistaustainen näyttelijä vaikutti haastattelun pohjalta olevan ’jalat maassa’ –henkinen hauska ja persoonallinen ihminen.

Karinaisista (nyk. Pöytyä) kotoisin oleva Tilkanen on nuori näyttelijä, joka on näytellyt monien nimekkäiden suomalaisten näyttelijöiden kanssa muun muassa suomalaisissa elokuvissa, kuten Paha perhe ja Skavabölen pojat, sekä teatterissa muun muassa viime kesänä Suomenlinnan kesäteatterissa esitetyssä Cyrano de Bergerac -näytelmässä. Nuori näyttelijä on tällä hetkellä Teatterikorkeakoulussa opiskelijana ja valmistunee tämän tai ensi vuoden aikana.

Tilkanen on kotoisin maalta, Karinaisista, joka on nykyisin osa Pöytyän kuntaa. Pöytyä on Varsinais-Suomen kunta Turun ja Tampereen välillä. Nuoruudessaan paljon urheillut näyttelijä kertoo harkinneensa myös, että ryhtyisi huippu-urheilijaksi. Nuorena jo laulamisen ja rumpujen soiton yhteydessä esiintynyt Tilkanen oli tottunut esiintymään, mutta näytteleminen oli vierasta. Turun nuoreen teatteriin Tilkanen haki päästyään teatteriproduktioon, josta kuuli tuttavaltaan. Muut harrastukset jäivätkin näyttelemisen alle.

”Meni yhtäkkiä seitsemän vuotta.”

Näytteleminen oli kuitenkin vain harrastus ennen teatterikorkeaa. Tilkanen kertoo maalaistaustansa vaikuttaneen hakuprosessissa, mutta myös näyttelijäntyössä. Tilkanen muutti opiskelun perässä maalta kaupunkiin, ja ympäristön äkkinäinen muutos toi mukanaan pakon hakea muualta turvaa, mikä näytti ulospäin avoimuudelta. Maalaistausta on luonut periksiantamattomuutta, rauhallisuutta ja hyvää työmoraalia.

”Annettu työ tehdään loppuun saakka.”

Tilkanen alkoi vakavasti miettiä teatterikorkeakoulua ja näyttelijän uraa, kun tuntui siltä, ettei mikään muu, kuten kauppakorkeakoulu, tuntunut sopivalta. Tilkanen siis halusi kovasti näytellä, koska mitään muutakaan ei oikeastaan ollut. Opinto-ohjaaja kuitenkin oli nauranut päin naamaa ja sanonut, ettei Tilkasella ole minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä Teakiin. ”Siitä mikä tuntui mahdottomalta, tulikin todellista.” Kuitenkin Tilkanen pääsi ensimmäisellä hakukerrallaan opiskelemaan, mihin Tilkasen mukaan auttoi jonkinlainen vilpittömyys haussa. Itse pyrkimisprosessi oli Tilkasen mielestä toisaalta helppo, sillä hän ei tiennyt mitään siitä maailmasta, mutta koki sen myös todella pelottavaksi ja vaikeaksi. Tilkanen oli harrastanut teatteria jo 7 vuotta, mutta silti koki pääsykokeet omalla tavallaan ”pelottaviksi”. Ne eivät kuitenkaan tuntuneet niin pelottavilta, kun Tilkanen huomasi, miten samanhenkisiä muut ihmiset olivatkin. Edetessään hakuvaiheelta toiselle Tilkanen huomasi, ettei ollutkaan niin huono, ja lopulta päätyikin yhtäkkiä kouluun.

Koulu on täyttänyt odotukset ja on ollut monin tavoin haastava. ”Täällä löytää itsestään niin paljon uusia asioita, tutustuu itseensä niin hyvin, että sitä usein kertaa, mitä haluaa elämässään tehdä.” Matkan varrella on löytynyt niitä hienoja asioita, jotka muistuttavat, miksi näyttelijäntyötä haluaa tehdä. Teatterikorkeasta valmistuttuaan Tilkanen sanoo jatkavansa näyttelemistä, mutta ei tiedä, vaikka haluaisikin tulevaisuudessa kouluttautua uudelleen ja tehdä jotain aivan muuta. Joskus haaveena on ollut huonekalujen tekeminen ja pajalla nikkarointi.

Pohjois-Tapiolan lukion ILME-linjalta hakee vuosittain jonkin verran Teakiin, mutta vielä kukaan ei ole päässyt opiskelemaan asti. Kysyinkin haastattelussa vinkkejä Teakiin hakijoille. ”Vaikee sitä on konkreettisesti sanoa, mikä siihen auttaa, mikä helpottaa.” Kannattaa tehdä ennakkotehtävät kunnolla, mutta hakuprosessissa auttaa oikeastaan vain avoin mieli ja vilpitön asenne. Eri vuosina haussa vaikuttavat eri asiat aina riippuen siitä, mitä kyseisen vuoden raati hakee juuri sinä vuonna. Lannistua ei kannata, vaikkei ensimmäisellä kerralla pääsisikään opiskelemaan. Uudelleen kannattaa yrittää, jos todella haluaa näyttelijäksi ja ala tuntuu muutenkin oikealta.

Vielä lyhyehkön uransa aikana Tilkanen on ollut mukana myös näkyvissä rooleissa niin elokuvissa kuin teatterissakin. Viimeisin produktio oli viime kesänä esitetty Cyrano de Bergerac Suomenlinnan kesäteatterissa. Paljon kesäteatteria tehneelle Tilkaselle ensimmäinen Suomenlinnan kesäteatteri oli mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus.

”Jokaisen suomalaisen tulisi käydä se läpi.”

Cyrano de Bergerac oli Tilkasen mukaan ammattimaisempi versio kesäteatterista ammattilaisten kanssa ja Suomenlinnan ympäristö tuo oman jännityksensä. Muutenkin Suomenlinnan kesäteatterilla on vastuuta ja näkyvyyttä ja ihmiset luottavat, että laatu on siellä taattua. Nyt Tilkasella on meneillään Kuusisormiset-näytelmä, joka on Essi Räsäsen lopputyö. Tilkanen tekee myös oman taiteellisen lopputyönsä siinä. Tilkasen mukaan näytelmästä tulee suuri teatterispektaakkeli, jollaista kukaan heistä ei ole vielä tehnyt, eivätkä he itsekään oikeastaan tiedä, mitä se tulee pitämään sisällään. Esitykset Kuusisormiset-näytelmään ovat 24.11.-9.12. välisenä aikana.

Jo 15-vuotiaana Hovimäki-TV-sarjassa (v. 2002) mukana ollut näyttelijä kertoo juuri ja juuri muistavansa sarjan tekemisen. Silloin kaikki tuntui uudelta eikä mistään saanut kunnollista käsitystä, kunhan vain meni virran mukana ja ihmetteli.

”Päin pelkoa pitää mennä.”

Tilkanen oli ottanut paljon haasteita vastaan jo senkin ikäisenä, eikä sarja edes pelottanut hirveästi, vaan tuntui turvalliselta. ” Kai se helpottuu kanssa iän myötä ja kokemuksen myötä.” Kuitenkin Tilkasen mielestä on vaikeaa valita tehtyjen produktioiden kesken sitä parasta, sillä jokaisessa on omat puolensa. Ehkä päällimmäisenä ovat kuitenkin koulussa tehdyt prokkikset, kuten Tilkasen oman kurssin kanssa tehty musa-tanssi-produktio. Myös näyttelemisen eri lajien väliltä on vaikea sanoa sitä parasta, mutta Tilkanen myöntää pitävänsä teatterin tekemisestä ja lavalla olosta, lavalla elämisestä. ”Kyllä mä pidän teatterii sillä tavalla kuninkuuslajina.”

Miksi sitten Tilkanen haluaa näytellä? ”Kaikki näyttelijät on kai jollain tavalla jopa narsisteja. Kai siinä on joku pakko olla, jos on näyttelijä, että on jollain tavalla esiintymishaluinen tai miten sen nyt sanoisi nätisti.” Teatterissa ihmisten reaktio on näyttelijälle palkitsevaa, kun tekee jonkun asian hyvin ja saa siitä myönteisen reaktion. Tilkanen kertoo myös saavansa katsojilta hyväksynnän tunnetta ja palkinnon tehdystä työstä. ”Kai siinä jonkun näköinen vallantunnekin saattaa olla siinä lavalla ollessa, että sulla on kaikki mahdollisuus viedä tätä asiaa eteenpäin. Tää on sun käsissä, mitä sä teet tälle tilanteelle, mutta on jollain tavalla, ettei siinä ajattele, et nyt ihmiset katsoo sua vaan siinäkin elää tietynlaisessa maailmassa ja näyttelijän paradoksissa, mutta toisaalta on todella tietonen kaikesta mitä ympärillä tapahtuu.”

Arvosteluista Tilkanen on sitä mieltä, ettei niitä pitäisi lukea, mutta kuitenkin ennemmin tai myöhemmin ne kuitenkin lukee jostain. Syyksi hän kertoo kiinnostuksen muiden ihmisten mielipiteistä. Arvosteluita tulisikin Tilkasen mielestä lukea vain suuntaa antavina, sillä ne ovat vain yhden ihmisen mielipide. Tilkanen kuitenkin myöntää, että murska-arviot saattavat horjuttaa itsetuntoa.

Hyviä ja huonoja puolia näyttelijäntyössä selvästi tuntuu löytyvän, mutta päällimmäisenä huonona puolena Tilkanen korostaa, ettei rahaa saa ainakaan liikaa. ”Ei kukaan hullu tätä ammattia rahan takia tekisi.” Tilkanen kertoo myös ajan ja töiden suhteellisen vähyyden olevan myös ongelma. Itsetuntokin tuntuu olevan koko ajan kovilla. Hyviäkin puolia on. Hyvänä puolena Tilkanen näkee ihmisiltä välittömästi saadun palkinnon ja myönteisen reagoinnin hyvään näyttelemiseen. ”Ei raha ole kaikki kaikessa, mutta pitää kuitenkin palkka saada.” Tilkanen pitää tärkeinä töitä, joita tekee ja valitseekin tarkkaan, mitä haluaa tehdä.

Huonona puolena näyttelemisessä voi pitää stressiä, joka Tilkasen mukaan riippuu prokkiksesta ja henkisestä tilasta. Joissakin produktioissa mahdollista stressiä helpottaa ja vähentää vapaa ja onnistunut ilmapiiri, jossa onnistuu ja asiat loksahtavat kohdalleen. Toisaalta tilanne voi olla täysin päinvastainenkin, jolloin tuntuu epävarmalta loppuun asti ja haluaa vain luovuttaa. Onnistumisen kannalta tärkeänä Tilkanen pitää tärkeänä ohjaajan ja näyttelijän välistä keskustelevaa suhdetta, mutta myöntää ohjaajan toimivan joskus despoottina ja muistuttaa, että näyttelijät eivät ole räsynukkeja. Kuitenkin Tilkanen väittää stressin olevan pysyvä osa näyttelijän ammattia. Voihan olla, että jotkut pärjäävät paremmin pienen stressin alaisena. Stressin lievittämiseksi ja hillitsemiseksi Tilkanen pyrkii erottamaan työn ja kodin asiat toisistaan, mutta myöntää työn seuraavan kotiin asti. Maisemanvaihdot, ulkomaan matkat ja Pöytyän käynnit ovat eräitä tapoja, joilla Tilkanen pakenee arjen stressiä. Hän koettaa välttää sitä, että elämä alkaa pyöriä vain työn ympärillä ja hän puhuu pelkästään töistä. Tilkanen myös kertoo pyrkivänsä pitämään kiinni vanhoista kavereistaan, jotka eivät ole kosketuksissa mitenkään teatteriin.
”Tää on niin sisäsiittonen jollain tavalla tää koko teatterikorkeakouluki ja toi kenttäki.”
Tilkasen oma mielipide näyttelemisestä on se, että se on vain yksi iso aikuisten leikkikenttä. Näyttelemisen myötä Tilkanen kertoo tulleensa avoimemmaksi kaikelle ja kertoo nykyään ryhtyvänsä tekemään asioita paljon vapaammin ilman minkäänlaisia estoja.

”Enhän tätä ammattia tekisi, jos en sitä rakastaisi!”

Lauri Salaja ILME10