Pavel Stránskyn liikuttava ja ajatuksia herättävä selviytymistarina Auschwich-Birkenaun keskitysleiriltä sai pohtimaan, kuinka vähästä välillä valitamme. Se myös konkretisoi surullisen ja julman historiallisen tapahtuman.
Auschwich-Birkenaun keskitysleiriltä selvinnyt Palvel Sránsky vieraili Pohjois-Tapiolan lukiossa lokakuun 21. päivänä. Stránsky kertoi koskettavan tarinansa keskitysleirikokemuksistaan, mutta korosti, että kaikkien kauheiden tapahtumien keskellä kertomus on myös rakkaustarina. Stransky on harvinaisen hyväkuntoinen 89-vuotiaaksi, ja oli kunnia saada hänet kouluumme.
Pavel Stránsky avioitui vaimonsa Veran kanssa päivää ennen joutumistaan Auschwitz-Birkenauhun. Hän joutui siis viettämään kuherruskuukautensa keskitysleirillä erillään vaimostaan. Se oli Stráskylle todella rankkaa, mutta kaikesta huolimatta hän jaksoi yrittää ja olla avuksi muille. Hän opetti keskitysleirillä vapaaehtoisesti siellä vankina olleita lapsia. Jostain syystä lasten opettaminen ei turhauttanut Stránskya, vaikka hän tiesi, että lapset tulevat joka tapauksessa kuolemaan. Hänen tehtävänsä oli myös pitää lapset rauhallisina ennen kuin heidät vietiin kaasukammioon.
Keskitysleirillä olot olivat kurjat. Ihmisiltä vietiin kokonaan identiteetti. Heistä tehtiin samannäköisiä, heidän nimensä vietiin ja heistä tuli numeroita. Ja kuten Stránsky sanoo: ”Numeroita on helpompi tappaa kuin ihmisiä.”
Stránsky joutui viettämään pitkän ajan keskitysleirillä, mutta ei silti ollut epätoivoinen:”Hope dies last.” Hänen kannattikin toivoa, sillä kun hän pääsi pois keskitysleiriltä, tapasi hän pian sen jälkeen vaimonsa. He olivat molemmat selvinneet elossa Auschwich-Birkenaun keskitysleiriltä.
Stránsky on kiertänyt monissa kouluissa kertomassa kokemuksistaan, ja sen lisäksi hän on kirjoittanut kirjan, jossa hän kertoo ajastaan keskitysleirillä. Kirjaa myydään englannin- ja saksankielisenä. Koulumme opiskelijoista moni kiinnostui tarinasta ja halusi tilata kirjan itselleen. Kirja alkaa Stránskyn kauniilla sanoilla rakkauden merkityksestä.
”The most important thing in life is love. It has as many appearances as there are facets on an artistically shaped diamond. Without love, love between man and woman, parents and children, grandparents and grandchildren, love of God, one only vegetates. The faces of love also include friendship, understanding, tolerance, self-denial, self-sacrifice and many others.”
Tilaisuudessa kaikki kuuntelivat keskittyneesti Stránskyn kertomusta. Tunnelma oli hyvin rauhallinen. Tilaisuuden lopussa niin opiskelijat kuin opettajatkin esittivät kysymyksiä.
Lukiomme opiskelija Jenny Sonne kertoi, että Stránskyn tarina oli kiinnostavaa kuunneltavaa, mutta puheesta oli välillä vaikea saada selvää aksentin takia. Sonnen mukaan kertomus herätti ajatuksen siitä, miten nykypäivänä ihmiset saattavat valittaa hyvin pienistä asioista verrattuna toisen maailmansodan aikana koettuihin kauheuksiin.
Meidän sukupolvemme alkaa olla viimeisiä, jotka kuulevat toisen maailmansodan asioista suoraan sen kokeneilta. Sen takiakin Pavel Stránskyn kokemukset olivat erityisen mielenkiintoisia. On vaikea käsittää, kuinka hirveitä asioita on oikeasti tapahtunut, sillä ajan mittaan asiat muuttuvat vain kaukaisiksi faktoiksi. Mutta kun kuulee, minkälainen asia on yksilön kannalta, saa koko aihe uuden perspektiivin. Toisen maailmansodan aikaan ei tapettu vaan 6 miljoonaa juutalaista, vaan 6 miljoonaa yksilöä.
– Teksti Susanne Sandberg ja Enni Virtanen, kuvat Ilkka Sario